Siirry sisältöön

Teollisuuden tehdassuunnittelussa saa kasvaa ja kehittyä

Töissä Rejlersillä

Sampo Taskulan työura Rejlersillä on edennyt vauhdilla. Hän tuli taloon harjoittelijana vuoden 2018 tammikuussa, opiskellessaan vielä tuotantotaloutta Aalto-yliopistossa. Valmistuttuaan pari vuotta myöhemmin hän sai vakinaisen tehtävän suunnittelijana. Sittemmin polku on edennyt esihenkilötehtäviin ja pääsuunnittelijaksi.

Esihenkilötehtäviin Taskula siirtyi syyskuussa 2022, kun teollisuuden tehdassuunnittelun Vantaan ryhmässä avautui sopiva positio. 

– Esihenkilöksi haluttiin mielellään löytää firman sisältä joku, joka tuntee jo ihmiset ja talon tavat. Olin innokas ja ilmaisin kiinnostusta, ja näin tämä polku alkoi, Taskula kertoo.  

Pian esihenkilötehtävät laajenivat, ja maaliskuussa 2024 edessä oli jälleen uusi muutos, kun Taskula hyppäsi mukaan Rejlersin historian suurimpaan hankkeeseen putkistosuunnittelun pääsuunnittelijan roolissa.  

– Esihenkilötyöskentelyn ohessa projektiin osallistuminen on mahdollista, koska Rejlers työnantajana mahdollistaa tarvittavan jouston kuormituksessa. Esihenkilövastuita jaetaan tarpeen vaatiessa kollegojen kesken, jolloin on mahdollista toimia myös vaativien projektien pääsuunnittelijan roolissa pidemmälläkin aikavälillä. 

Vaihtelu ja monipuolisuus avainsanat 

Teollisuuden tehdassuunnittelun työkenttä on Taskulan mukaan Rejlersillä hyvin monipuolinen: kohteet ja niiden koko, tehtävät ja teollisuuden alat vaihtelevat. 

– Rejlersillä tehdään sekä suuria että pienempiä projekteja. Ihmisten toiveita kuunnellaan: osa työskentelee mielellään isoissa projekteissa, jotka tuovat jatkuvuutta, toiset hakevat vaihtelua pienemmistä projekteista. Molempia on tarjolla ja niitä pääsee tekemään.  

Monipuoliset tehtävät motivoivat Taskulaa. Lisäksi hän pitää siitä, että saa nähdä työnsä tulokset.  

– Työ Rejlersillä on hyvinkin konkreettista, käytännönläheistä ja myös merkityksellistä. Rakennamme laitoksia, jotka pitävät yhteiskunnan talouden pyörimässä ja ovat iso osa suomalaista vientiteollisuutta. On tyydyttävää ja mielenkiintoista, jos suunnitellun rakennelman pääsee näkemään jälkikäteen toiminnassa. 

Mahdollisuuksia vastuullisiin tehtäviin

Rejlersin työyhteisö on Taskulan mukaan varsin avoin. Ilmapiiri on eteenpäin katsova, ratkaisuhakuinen ja positiivinen.  

– Rejlersillä vallitsee oppimisen ilmapiiri, jossa on tilaa kehittyä. Nuoria koulutetaan, ja monesti he pääsevät kärryille nopeasti, Taskula sanoo.  

Niin nuorilla kuin kokeneimmallakin on mahdollisuuksia ottaa vastuuta ja päästä uusiin positioihin. Taskula on itse tästä oiva esimerkki.  

– Oma urapolkuni näyttää, että jos on valmis ottamaan vastuuta, Rejlersillä sitä saa. Näyttöjä on oltava, mutta mahdollisuuksia annetaan, Taskula toteaa. 

Rejlersillä vallitsee oppimisen ilmapiiri, jossa on tilaa kehittyä. Nuoria koulutetaan, ja monesti he pääsevät kärryille nopeasti.

Sampo Taskula Päällikkö | Teollisuus

Sinua voisi myös kiinnostaa

Rejlers työnantajana