Siirry sisältöön
Kuvassa päiväkoti Martta Wendelin. Kuva liittyy Rejlersin kiinteistökehitykseen ja hankekehitykseen. Kuvan on ottanut Hannu Rytky.

Hanke- ja kiinteistökehitys

Rakentaminen ja kiinteistöt

Tarjoamme innovatiivisia ratkaisuja kiinteistöjen kehittämiseksi sekä niiden arvon optimoimiseksi koko elinkaaren aikana. Hankekehityksen ja kiinteistökehityksen palvelumme auttavat asiakkaitamme luomaan kestäviä, toiminnallisia ja tehokkaita rakennuksia.

hanke- ja kiinteistökehityksen palvelumme

Tarjoamme maankäytön suunnittelua kaupunkiympäristöihin, teollisuuskohteisiin ja uusiutuvan energian hankkeisiin. Asiantuntijamme selvittävät hankkeeseen oleellisesti vaikuttavat olosuhteet sekä varmistavat toimivan ja turvallisen ympäristön. Palveluihimme kuuluvat laajemmat alueidenkäytön suunnittelutehtävät sekä ympäristövaikutusten arvioinnit (YVA). Havainnollistamme maankäytön suunnittelua visualisoinneilla.

Autamme asiakkaitamme tarpeiden mukaan kaavoituksessa ja kaavavalmistelussa. Kaavoitettavien alueiden suunnittelu pitää sisällään sekä tontinkäyttösuunnittelun että laajemmat aluesuunnitelmat. Havainnollistamme kaavaratkaisuja visualisoinneilla.

Selvitämme asiakastarpeen ja määrittelemme sen perusteella hankkeelle parhaan mahdollisen toteutustavan. Huomioimme suunnittelussa rakennuspaikan, hankkeen elinkaaren sekä taloudelliset, arkkitehtoniset, laadulliset, toiminnalliset ja tekniset tavoitteet. 

kestävän rakentamisen asiantuntijapalvelut

Monipuoliset asiantuntijapalvelumme varmistavat rakennushankkeen energiatehokkaan suunnittelun ja toteutuksen. Palveluvalikoimamme kuuluvat energia- ja elinkaarikonsultointi, energia- ja olosuhdesimuloinnit, rakennusten vähähiilisyyden arviointi ja ympäristövaikutusten arviointi.

Energia- ja elinkaarikonsultointi varmistaa, että kestävyysnäkökulmat huomioidaan kokonaisvaltaisesti kiinteistön koko elinkaaren ajalta. Asiantuntijamme huolehtivat siitä, että kiinteistön energiatehokkuus on mahdollisimman hyvä ja elinkaarikustannukset minimoidaan. Toteutamme myös päästö- ja vastuullisuusanalyysit hankkeelle.

Energia- ja olosuhdesimuloinneilla varmistamme, että rakennuksen olosuhteet pysyvät tavoitteiden mukaisina ja ne saavutetaan energiatehokkaasti. Hyödynnämme palvelussa muun muassa monitavoiteoptimointia. Myös kysyntäjouston toteutettavuus- ja kannattavuusanalyysit kuuluvat osaksi energiatehokkuuspalveluitamme.

Palveluihimme kuuluu rakennusten vähähiilisyyden arviointi sekä rakennushankkeiden ja materiaalivirtojen päästöanalyysit. Toteutamme kustannustehokkaat päästöoptimoinnit ja materiaalivertailut koko rakennuksen elinkaarelle.

Asiantuntijamme tarjoavat myös taksonomiakonsultointia vaihteleviin tarpeisiin. Analysoimme esimerkiksi vihreän rahoituksen sekä EU-lainsäädännön ja -direktiivien vaatimusten toteutumista rakennushankkeissa sekä toteutamme ympäristöriskikartoituksia hankkeisiin. Asiantuntijamme auttavat varmistamaan, että rakentaminen noudattaa EU-taksonomiaa.

Teemme kattavia ympäristövaikutusten arviointeja, joissa tunnistetaan hankkeiden ympäristövaikutusten lisäksi ympäristövaikutusten hallintakeinoja. Toteutamme YVA:n tarpeen mukaan kaavoituksen kanssa yhteismenettelynä.

Ota yhteyttä

Kysyttävää?